Kategoria: Arviot

Vegemessut toivat Kaapelitehtaan täyteen vegaanisen ruoan ystäviä

Vegemessut järjestettiin tänä vuonna 24.-25.2.2018 Kaapelitehtaalla, ja piipahdin messuilla tänä vuonna lauantaina.

Hollywood Undead tarjoili kuuman show’n Helsingin Jäähallilla pakkasen runtelemille faneille

Helsingin Jäähallin Black Box on keikkaformaattina tullut tutuksi jo pari vuotta sitten Suomessa, mutta minulle tämä oli täysin tuntematon käsite.

Torstaina muisteltiin rockin kulta-aikoja, kun The Local Band esiintyi loppuunmyydyllä Tavastialla

Maaliskuun ensimmäinen päivä päräytettiin käyntiin menneitä muistelemalla.

MetalOrgy vietti villejä pikkujouluja loppuunmyydyllä Nosturilla

Vuonna 2008 lanseerattu konemetallitapahtuma MetalOrgy järjestettiin tänä talvena 15.12-16.12.2017 Tampereen Pakkahuoneella ja Helsingin Nosturissa.

Räjäyttävä energiapommi: Papa Roach päätti Euroopan kiertueensa Helsinkiin

Kalifornialainen Papa Roach päätti viime torstaina kunniakkaasti seitsemän viikon Crooked Teeth -kiertueensa Helsingin The Circukseen 26.10.

I Love Me -messut 20.-22.10.2017

I Love Me -messut järjestettiin menneenä viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa.

Blade Runner 2049 – jatko-osa, joka ylitti kaikki odotukset

Denis Villeneuven ohjaama Blade Runner 2049 jatkaa siitä mihin alkuperäinen vuonna 1982 julkaistu osa jäi, mutta ensikertalaisen silmiin se toimii myös erinomaisen hyvin yksinään.

24.9.2017 - Tapahtumat
Wöyh! lunasti lupaukset superwöyhötyksellään Helsingin Tavastialla

Syyskuun ensimmäinen päivä julkaistiin Wöyh! -yhtyeen kolmas albumi, KRTKRTK, jonka myötä bändi lähti Suomen kiertueelle poiketen myös Helsingin Tavastialla keskiviikkona 20.9.2017.

Testissä: Cocovin pakurikahvi

Pääsimme aikoinaan testaamaan Cocovin pakuriteetä, jota toimittajamme joi viikon kahvin sijaan.

Hoth-Con järjestetään kolmatta kertaa Helsingissä

”Mos Eisley Spaceport. You will never find a more wretched hive of scum and villainy. We must be cautious.” ―Obi-Wan Kenobi Luke Skywalkerille.